|
|
Post by Anny Honkasalo on Nov 23, 2022 18:10:07 GMT
Ciaran päiväkirjaJB Cardamom on Lexie Whitakerin pirteä rautias puoliveritamma, joka asuu Rautapihassa yksityisenä.
|
|
|
|
Post by Lexie Whitaker on Nov 23, 2022 19:59:26 GMT
21.08.2017 Pikainen muutto (Hallavan ajalta)
Ciara on ollut mulla nyt reilun kuukauden ja jo ollaan ottamassa hatkat ensimmäiseltä tallilta. Olin saanut tammalle kivan tallipaikan todelliselta luksustallilta läheltä kotiani, mutta nopeasti mulla oli mennyt sukset ristiin tallinpitäjän kanssa. Itse en ollut mitään tehnyt, mutten vaan jaksanut katella sen käytöstä ihmisiä ja hevosia kohtaan. Kuvitteli selvästikkin olevansa jokin ylijumala. Onnekseni vähän matkan päästä oli auennut juuri yksityishaku paikassa nimeltä Hallava. Se on ratsastuskoulu ja näin, mutta ainakin tallin omistaja vaikutti tosi mukavalta ja hevosten kohtelu hyvältä. Niimpä ilmoitin vanhalle tallillemme että me lähdetään. En ollut onnekseni ehtinyt vielä edes kaikkia Ciaran tavaroita purkaa, joten pakkaaminen oli helppoa. Iltapäivällä pääsin punaisen tammani kanssa lähtemään kohti uusia seikkailuita Hallavaan.
"Kiitos tosi paljon kun saatiin muuttaa näin nopeasti. Meni sukset ristiin vanhan tallin omistajan kanssa", mutisin Aleksille, Hallavan omistajalle, joka tuli tervehtimään minua tallin edustalle parkkeerattuani autoni traikkuineen siihen.
"Eipä mitään. Toivottavasti tulette viihtymään meillä", mies sanoi hymyillen leveästi ja jatkoi: "Napataas sitten se sun tammas ulos!"
Nyökkäsin ja avasin trailerin etuoven. Ciara pujotti päänsä ulos ja katsoi minua ja Aleksia epäröivästi silmänvalkuaiset vilahdellen.
"Voitko avata takasillan?" kysyin sitten ja katsahdin vieressäni seisovaan mieheen.
"Tottakai", tämä vastasi ripeästi ja käveli vihellellen trailerin taakse. Itse nousin sisälle traileriin, nappasin Ciaran narun päähän ja annoin Aleksille luvan avata takasillan. Heti kun takapuomin paine poistui Ciaran takaa, se ampaisi ulos ja oli vähällä lyödä päänsä kattoon. Rauhoittelin tammaa, joka pyörähti koreaa ravia ympärilläni heti päästyään maan tasalle.
"Ompa kaunis", Aleksi sanoi ja tarjosi kättään Ciaralle haisteltavaksi. Korkeasukkainen Ciara katseli miestä varautuneeseen tyyliinsä, mutta antoi tämän koskea.
"Kun kello nyt on näin paljon, niin voitais varmaan suoraan viedä hänet sisälle", Aleksi ehdotti ja nyökkäsin. Lähdin taluttamaan tammaa Aleksin perässä talliin. Aleksi ohjeisti meidät karsinallemme ja kun Ciara pääsi tutustumaan uuteen asuntoonsa, tallin omistaja näytti vielä vapaat paikat satulahuoneesta, jonne saisin tuoda varusteemme. Kiitin tätä avusta ja päästin miehen jatkamaan omia askareitaan.
En uskaltanut vielä varata varustehuoneesta kuin yhden satulatelineen, johon kannoin Ciaran mustan koulusatulan. Estesatulaa pitäisin toistaiseksi autossani, kun emme me vielä niin aktiivisesti hyppää. Laitoin koulusatulaan kiinni yhden vaaleanpunaisen huovan ja karvaromanin. Harjapakkimme, suojat ja muut tilpehöörit asettelin Aleksin näyttämään paikkaan. Tavaraa meillä on vielä autossani ja kotonanikin vaikka kuinka, mutta en turhaan jaksa kaikkea tallille tuoda. Loimista laitoin kaappiin vasta sadeloimen, koska tuskin toppaloimeakaan ihan vielä tullaan tarvitsemaan. Samassa kuulin jonkun äänen takaatani, käännähdin ja näin todella pitkän oranssihiuksisen itseäni luultavasti nuoremman tytön.
"Moi, taidat olla sen uuden yksärin omistaja? Mä oon Valma," tämä esittäytyi kohteliaasti hymyillen.
"Juu, Lexie. Omistan Ciaran", vastasin melko lyhyesti ja ujosti.
"Mä hoidan Dunjaa täällä ja treenaan semmosta Lukaa ratsutallilla", tämä selosti nopeasti ja nyökkäsin hymyillen. Pitäisi taas opetella puhumaan uusien ihmsiten kanssa. Hetken aikaa vain seisoimme siinä kiusallisen hiljaisuuden vallitessa, kunnes sain änkytettyä että menisin vielä kävelyttämään Ciaraa.
Ciara käveli vierelläni vihdoin pää alhaalla. Kello oli jo niin paljon, että ratsastuskoulun tunnit olivat loppuneet ja Hallavan suurella kentällä oli hiljaista. Minulla olisi vielä hetki aikaa ennen iltatallia, joten päätin talutella Ciaraa oikein kunnolla. Tamma nosti hetkeksi päänsä ja tuijotti tarhojen suuntaan, mutta tuli selvästi tulokseen ettei sieltä kukaan hyökkää kimppuun. Kävelytin Ciaraa reilun puoli tuntia, jonka jälkeen palautin tamman talliin, jossa oli jo iltatallin tekijä hääräämässä. Neuvoin tälle Ciaran ruokinnan ja hän kirjotti sen ylös lapulle. Heitin Ciaran kuppiin parit porkkanan palat ja lähdin sitten ulos ja ajamaan kotiin. Kyllä me Hallavassa viihdyttäisiin, ainakin paremmin kun sielä vanhassa paikassa.
|
|
|
|
Post by Lexie Whitaker on Nov 23, 2022 19:59:46 GMT
23.08.2017 (Hallavan ajalta)
"Oo nyt aloillas", mutisin Ciaralle, joka steppasi karsinassa edestakaisin. Vaikka tamma oli minulle vielä melko uusi tuttavuus, sen temppuilut oppi nopeasti ja tiesi ettei sen sähellyksessä ole mitään vaarallista. Pyörittelin tamman punertavaa karvaa kumisualla ja pienet määrät karvaa lähti jo. Se on selvä syksyn merkki. Syksyä olen odottanut kuin kuuta nousevaa, en ole lainkaan kesäihminen, mutta syksyä rakastan. En niitä kamalia vesisateita ja mutaisia tarhoja, mutta ruskan aikaa ja sopivan viileitä syysilmoja. Havahduin ajatuksistani kun kuulin käytävältä jotain kolinaa. Kurkistin ovesta ulos ja näin hiljaisella äänellä kiroavan vaaleahiuksisen miehenalun. Muistelin Aleksin sanoneen että tallityöntekijä Hallavassa olisi vaalea mies nimeltä Ohto, joten yhdistin nimen nyt tuohon käytävässä seisovaan yksilöön.
"Moi", huikkasin varovaisesti ja nuorukainen kääntyi katsomaan minuun hieman hämmentyneenä.
"Moi. Taidatkin olla toinen niistä uusista hevosenomistajista?" tämä kysyi asiallisesti.
"Joo, Lexie. Omistan Ciaran", sanoin ja osoitin punaista tammaani, joka kuikuili pääni yli käytävän tapahtumia.
"Mä olen Ohto, tallityöntekijä. Tervetuloa Hallavaan," tämä sanoi ja hymyili sellaista leveää asiakaspalveluhymyä.
"Kiitos", sanoin naurahtaen pienesti ja vetäydyin sitten takaisin Ciaran karsinaan. Tamma mulkoili minua korvat luimussa ja tuhahdin sen ilmeelle. Jatkoin tamman harjaamista ja mietin mielessäni, miksi ihmisten kanssa keskustelu on niin helvetin vaikeaa.
Kun Ciara oli harjattu, kipaisin satulahuoneesta hakemaan tamman mustan koulusatulan. Pitäisi kyllä uusia tamman huopavarastoa, vaaleanpunainen kun ei oikein ole se omin värini. Nappsin toiseen käteeni tamman suitset ja kannoin roinat karsinan edustalle. Vaaleanpunaiset fleecepintelit olin jo kieputellut Ciaran jalkoihin, joten nostin satulan suoraan tamman selkään. Asettelin huovan ja karvan paremmin, jonka jälkeen kiinnitin satulavyön. Ciara polkaisi takajalallaan turhautuneesti, mutta malttoi olla aloillaan. Suitsin vielä tamman ja hetken aikaa jouduin säheltämään Ciaran nostellessa päätään, mutta kun suitset lopulta olivat paikallaan, vedin vain kypärän vaaleiden hiusteni päälle ja lähdin taluttamaan tammaa ulos kohti kenttää.
Hyvien alkukäyntien jälkeen nousin jakkaralta Ciaran selkään. Se yritti luvatta lähteä hipsimään kun olin vasta puolessa välissä ratsaille pääsyä, mutta pienellä otteella ohjista se pysähtyi ja pääsin ratsaille. Kiristin vielä vyötä reijällä, jonka jälkeen ohjasin Ciaran kävelemään uran sisäpuolelle. Vielä toistaiseksi olimme kentällä yksin, mutta tallissa oli ollut muutaman muutakin varustamassa hevosiaan, joten luultavasti saisimme pian seuraa. Kokosin ohjat muutaman käyntikierroksen jälkeen ja aloitin ottamalla käynnissä pieniä taivutuksia suurilla ympyröillä ja otimme vähän pohkeenväistöjä. Ciara tuntui olevan hieman kankea, joten siirryin nopeasti raviin jossa aloin jumppaamaan tammaa pideämmässä muodossa taivutellen.
Ravissa Ciara alkoi vertyä nopeasti ja vähitellen nostin tamman muotoa ryhdikkäämmäksi. Tamma liikkui eteenpäin kevein liikkein ja hyvällä moottorilla. Ratsastuksellisesti koko alkutaipaleemme on ollut vain nousujohteista, joten eiköhän joku pudotus takaisin maanpinnalle ole lähiaikoina tulossa. Laukkatyöskentelyn jätin tänään vähään, otimme vain muutamat laukka-käynti siirtymiset ja sitten vain ratsastin Ciaraa eteen hyvässä ja suuressa ylämäkeen suuntautuvassa laukassa. Ciaralla on luonnostaan todella hyvät ja suuret liikkeet, joten meillä voi hyvinkin olla potenttiaalia päästä vaikka kuinka pitkälle. Laukan jälkeen loppuverryttelin tamman reippaassa ravissa pidemmällä ohjalla, jonka jälkeen siirryimme loppukäynteihin.
Kokonaisuudessaan ratsastin ehkä hieman reilu puolisen tuntia ja vasta loppukäyntejä suorittaessani kentälle tuli muutama muu ratsukko. Moikkasin kaikkia kohteliaasti, esittäydyin ja muuta, mutta en sen enempää kenenkään kanssa jutellut. Kyllä minulla olisi vielä aikaa tutustua kaikkiin, kunhan saisin koottua enemmän rohkeutta ihmisten kanssa keskustelemiseen. Hyppäsin ratsailta ja löysäsin Ciaran satulavyötä ja nostin jalustimet siististi ylös. Lähdin taluttamaan nuorta punaista tammaani takaisin talliin.
Hoidettuani Ciaran pois läträsin tämän jalkoihin linimentit ja vein tamman ulos. Rankempien treenien jälkeen kylmään jalat ihan kunnolla, mutta kevyempien suoritusten jälkeen yleensä laitan linimenttiä. Kävin pesarilla pesemässä vielä käteni, jonka jälkeen kävin viemässä kypäräni ja saappaani varustehuoneeseen. Kun kaikki oli siististi paikallaan, päätin lähteä vähin äänin kohti kotia.
|
|
|
|
Post by Lexie Whitaker on Nov 23, 2022 20:00:09 GMT
08.09.2017 (Hallavan ajalta)
"Voisikko nyt asettua prinsessa?" mutisin Ciaralle joka tanssahteli narun päässä. Tammalla vaikutti olevan ylimääräistä energiaa liiaksi asti ja punainen yritti repiä juoksutusliinaa vähän väliä käsistäni. Talutin tammaa Hallavan kenttää ympäri alkukäynneiksi, vaikka ei Ciara montaa askelta käynnissä ottanutkaan. Olin aikaisin liikenteessä, enkä tallissakaan ollut törmännyt muihin kuin aamutallia tekevään Aleksiin.
Kun vihdoin Ciara hieman malttoi kävellä, ohjasin tämän juoksutusliinan kanssa suurelle ympyrälle ja jäin itse seisomaan keskelle. Tamma yritti heti ottaa kunnon pierupukkilähdön, mutta jarrutti aika kivasti äänellä takaisin käyntiin ja puolen kierroksen käyntitepsuttelun jälkeen annon Ciaralle luvan siirtyä raviin. Tamma liiteli sellaista ravia, että kyllä kelpasi katsella. Esittäisi näitä liitoliikkeitään joskus ratsastajankin kanssa!
Ravuutin Ciaraa ensin molempiin suuntiin rennosti viitisen minuuttia, jonka jälkeen asensin vaalean ja pehmeän juoksutusavun paikalleen, jotta Ciara malttaisi hieman pyöristää selkäänsä. Ravissa tamma sai vain ravailla menemään ja Ciara kauniisti laittoi kaulansa kaarelle ja pyöristi selkäänsä. Laukassa tamma yritti hieman lähteä pomppimaan innoissaan, mutta malttoi sitten laukata molempiin suuntiin ihan siististi. Laukkojen jälkeen nappasin vielä juoksutusavun pois, jotta Ciara saisi ravata loppuravit sellaisessa muodossa kuin itse haluaa.
Loppukäynnit kävimme kävelemässä ihan Hallavan lähimaastoissa. Vielä en ollut tarkemmin päässyt tutkimaan tallin maastoreittejä, joten pitäisi varmaan kysyä jotain pidempään Hallavassa touhunnutta maastoseuraksi. En ollut vielä rehellisesti sanottuna tutustunut Hallavassa keneenkään, mutta ei se kyllä minun kohdallani mikään ihme ole. Ihmisten seurassa oleminen luontevasti ei tule minulta luonnostaan, mutta eiköhän Hallavasta kavereita löytyisi ajan kanssa.
Palasimme Hallavan pihaan ja vein Ciaran sisälle talliin sen omaan karsinaan. Nappasin tammalta suitset ja suojat pois, jonka jälkeen palautin ne paikoilleen. Palasin Ciaran luokse harjaamaan tamman läpi ja tarkistin sen jalat, kuten aina teen liikutuksen jälkeen. Palkitsin punaisen tamman porkkanalla ja vein sen sitten vielä ulkoilemaan tarhaan ennen päiväruokintaa. Itse palasin talliin pesemään Ciaran varusteet, vaikkei niissä kovinkaan paljoon pesemistä vielä ollutkaan.
|
|
|
|
Post by Lexie Whitaker on Nov 23, 2022 20:00:30 GMT
20.11.2017 Stressiä pakoon ratsutallin puolelle (Ratsutalli Hallavan ajalta)
Pari viikkoa olin seuraillut huolestuneena stressaavaa Ciaraa, jolle ei selvästikkään tuntunut sopivan aktiivisessa ratsastuskoulussa asuminen. Siinä vaiheessa kun tamma alkoi näyttää mahahaavan merkkejä, päätin että nyt jotain on tehtävä, niimpä Aleksin kanssa asiasta keskusteltuani, päätimme yhdessä että Ciara muuttaisi pois ratsastuskoulun tiloista.
Kauas me ei kuitenkaan lähdetty, muutimme nimittäin vajaan kilometrin päähän Ratsastuskoulu Hallavasta ja uusi osoitteemme on Ratsutalli Hallava. Ratsutalli on yksityistalli, jossa ei ole tallissa ihan niin paljon liikennettä ja sählinkiä kuin ratsastuskoulussa. Kenttä yksityistallilta löytyy ja vielä oikein hyvän kokoinenkin sellainen, jonka lisäksi ratsastuskoulun maneesia saa käyttää huonoilla keleillä.
Ciaran tavarat olin vienyt jo aikaisemmin autolla uuteen osoitteeseen ja kävin ennen tunteja ratsastamassa Ciaran kevyesti läpi maneesissa. Tamma oli hieman huonontuulinen, mutta toivon mukaan se palaisi omaksi itsekseen muuton myötä. Muuten punainen ratsuni liikkui ihan kivasti ja oli nopeasti läpiratsastettu. Kun olin ratsastanut, hyppäsin alas, laitoin Ciaralle villaloimen ja nousin takaisin selkään. Nyt alkaisi matka kohti Ratsutalli Hallavaa.
Kävelymatka ratsastuskoululta oli aika kiva ja Ciara käveli maastossa hyväntuulisesti. Tätä matkaa tultaisiin jatkossa taivaltamaan paljon. Hetken kävelyn jälkeen edessä näkyi jo tallirakennus ja päästessäni pihaan, minua tuli vastaan hyväntuulisesti Aleksin entinen kihlattu Emmi, joka ratsutallin omisti yhdessä miehensä Marcuksen kanssa. Hyppäsin ratsailta ja tervehdin naista kohteliaasti. Muistin jo aamupäivältä uuden karsinamme, jonne kävelin yhdessä Emmin ja Ciaran kanssa.
Riisuessani Ciaralta varusteita jutustelimme Emmin kanssa vielä tallipaikkasopimuksen yksityiskohdista. Täysihoidon olin valinnut, sillä Ciaralle teki hyvää tarhata koko päivä, eikä minulla itselläni ole aikaa joka päivä karsinaa siivota. Karsinat olivat todella viihtyisät ja Ciara alkoi heti mutustella karsinassa olevaa pientä heinäkasaa. Vein varusteet paikoilleen ja katselin vielä tarkemmin ympärilleni. Eiköhän Ciara täällä viihtyisi! Neuvoin Emmille vielä tammani ruokinnan ja neuvoin tätä antamaan nyt ainakin parin viikon ajan vatsaa rauhoittavaa lääkettä ja vähän ekstraheinää, jotta mahdolliset mahahaavan oireet saataisiin pois.
Kun kaikki oli selvää, kävin viemässä Ciaran vielä muutamaksi tunniksi ulos ja tamma näytti melko rauhalliselta. Se tutki uutta tarhaansa uteliaana, muttei vaikuttanut stressaantuneelta. 'Kyllä tää oli hyvä ratkaisu', uskottelin itselleni ja lähdin kävelemään jalan ratsastuskoululle, jonka parkkipaikalle olin autoni jättänyt.
|
|
|
|
Post by Lexie Whitaker on Nov 23, 2022 20:00:51 GMT
25.02.2018 (Ratsutalli Hallavan ajalta)
Aikaa kuluu, treenaamme Ciaran kanssa uutta kisakautta varten ja kaikki on hyvin. Arki on ollut todella tasaista viime aikoina, oikeastaan melkein liiankin tasaista. Käyn tallilla päivittäin, on pakkokin kun karsinan siivous on vastuullani. Se ei kuitenkaan haittaa, sillä olen itse tällä hetkellä työttömänä. Ei kuitenkaan hätää, aloitan uudessa työpaikassani parin kuukauden päästä ja rahaa on säästössä, niin hyvin sitä elelee pari kuukautta ilman töitä, on ainakin aikaa olla tallilla.
Ciara on viihtynyt ratsutallin puolella hyvin, omistajattaret ovat mukavia, Ciaralla on tarhakaveri ja puitteet ovat riittävät. Nyt hyvillä keleillä olemme menneet kentällä päiväsaikaan, mutta muutamia kertoja olemme raahautuneet maneesillekkin. Esteitä emme ole hypänneet kunnolla nyt pariin viikkoon, mutta eiköhän sekin saada pian korjattua.
Tänään aloitin tallireissuni siivoamalla Ciaran karsinan. Tamma on todellinen sottapytty ja sotkee kaiken ympäri karsinaansa. Siivoaminen ei siis ole mikään nautinto, mutta koska olisikaan? Olen tallilla aikaisessa, eikä porukkaa pahemmin näy. Hevoset on vasta tarhattu, eikä Elyssa tai Naavakaan ole vielä siivoamassa omien hevostensa karsinoita. Nautin tallin hiljaisuudesta ja siivilöin rauhassa Ciaran jätöksiä turpeen seasta. Oma talli on pitkään ollut minulla unelmana, ehkä se vielä joskus toteutuukin. Siihen vain tarvitsisi jonkun valtavan perinnön tai vaikka lottovoiton.
Kun karsina oli siivottu, kippasin sinne hieman puhdasta turvetta, jonka jälkeen hain Ciaran sisälle. Se aloitti heti heinänjämien metsästyksen päästyään karsinaansa ja itse kipaisin hakemassa tamman harjat, suitset ja pintelit. Harjasin Ciaran huolella, selvitin sen jouhet sormin ja puhdistin kaviot. Pakkasta on ihan kunolla, joten ei tule tilsoja. Kieritin vaaleanpunaiset fleecepintelit Ciaran jalkoihin ja siirryin hakemaan satulan.
Varustin Ciaran estesatulalla, jonka päälle heitin enkkuvilttimme. Suitsin vielä tamman ja lähdimme suuntaamaan kohti kenttää. Aurinko ei paistanut, mutta oli muuten valoisa ilma. Tänään olisi ratsastettava kevyesti, kun en Ciaraa hikisenä viitsi laittaa tarhaamaan. Nousin jakkaralta ratsaille ja annoin Ciaran kävellä kenttää ympäri rennosti pitkällä ohjalla. Tamma oli rauhoittunut kovasti siitä, mitä se oli tullessaan minulle. Turhat kyttäilyt on jäänyt pois, mutta onhan tamma edelleen herkkis.
Työskentelimme kevyesti, enimmäkseen käyntiä ja vähän ravailua. Annoin enkkuviltin olla kokoajan paikallaan ja se lämmitti mukavasti omiakin jalkojani. Ciara oli hieman kankean tuntuinen, mutta niin se aina on hieman kylmemmällä ilmalla. Tamma kuitenkin vertyi helposti ja teimme hyviä jumppia molempiin suuntiin. Ciaran pohkeenväistöt ovat kehittyneet ihan kuukauden sisällä huimasti, johtuu varmaan siitä että itsekkin olen alkanut keskittyä kouluratsastukseen tarkemmin.
Ratsastuksen jälkeen palasimme hyvillä mielin talliin, jossa hääräsi Naava Tillin karsinassa. Moikkasin tätä pienen hymyn kera ja nappasin Ciaralta varusteet pois. Tamma pärskähti tyytyväisesti ja alkoi nuolla suolakiveään. Naurahdin itsekseni ja vein varusteet paikoilleen. Sutaisin Ciaraa nopeasti harjan kanssa, jonka jälkeen hain sille paksumman toppaloimen kaulakappaleen kanssa. Heitin loimen tamman selkään, kiinnitin soljet ja pujotin riimun Ciaran päähän. Kaivoin sille taskustani porkkananpalat, jotka tamma söi selvästi tyytyväisenä. Varmistin vielä että karsinan edusta on siisti, huikkasin Naavalle moikat ja lähdin viemään Ciaraa ulos, jonka jälkeen lähtisin kotiin siistiytymään. Pitkästä aikaa olisi aikaa nähdä kavereitakin illalla!
|
|
|
|
Post by Lexie Whitaker on Nov 23, 2022 20:01:17 GMT
19.05.2018 (Ratsutalli Hallavan ajalta)
Kevät meni tänä vuonna todella nopeasti. Ei sitä oikeastaan ehtinyt edes tajuamaan että kevätkin oli jossain välissä, kun tuli nämä kunnon helteet melkein heti. Ei yli 20 asteen helteitä voi enää kevääksi kutsua, vaikka aikaisempina vuosina tähän aikaan on ollut viileämpää. Tai ainakin niin luulen.
Ciaralle kuuluu hyvää, vähän se on päässyt lihomaan kun olemme koko lopputalven ja sen lyhyen kevään vain viiletellyt menemään maastoissa, hölmöilleet ilman satulaa, eikä kunnon treenaamista ole ollut oikeastaan ollenkaan. Ja väitän olevani kilparatsastaja? Viime kisat olivat loppuvuodesta 2017, joten on tässä nyt jo varmaan puoli vuotta siitäkin mennyt. Pitäisi varmaan ottaa itseä niskasta kiinni ja ilmoittautua vaikka johonkin pikkukisoihin.
Ciara on kuitenkin kehittynyt paljon, se on rauhoittunut entisestään ja nuokkuu välillä hoitaessakin kuin joku vanha luuska. Rauhallisemman ratsutallin puolella asuminen on selvästi tehnyt tammalle hyvää. Ratsuna Ciara on tasoittunut, se on saanut paljon lisää voimaa ja jaksaa suorittaa haastavampiakin liikkeitä, sekä tietenkin hyppää isompia esteitä. Ei me siis ihan kokonaan olla kunnon ratsastusta unohdettu, vaikka mitään treenisuunnitelmaa ei olekkaan.
Tänään Ciara oli taas hyvällä tuulella. Se hörisi tarhastaan kun menin hakemaan sitä, hoitaessa halusi vain leputtaa päätään olkapäälläni ja alahuuli roikkui pitkällä harjaillessani tammaa. Siistin hoitotuokion aikana Ciaran harjan taas tutuksi pystäriksi, se kun oli hieman päässyt lössähtämään. Toki sille voisi antaa kasvaa ratsuharjankin, mutta jotenkin pystäristä on tullut osa Ciaran ulkonäköä.
Varustan Ciaran varmaan ekaa kertaa viikkoon meidän kouluvermeillä. Vuodenvaihteessa vanhahko koulusatulamme oli topattavana ja nyt se on kuin uusi. Rupesin myös niin hurjaksi, että varmaan ekaa kertaa tämän vuoden puolella kieputan Ciaran jalkoihin vaaleanpunaiset pintelit. Nyt kun kenttäkin on kuiva, niin pintelit myös pysyvät vaaleanpunaisina. Kun Ciaran varusteet ovat kunnossa, vedän kypärän päähäni ja lähden taluttamaan punaista tammaa kentälle.
Alkuverkkoihin ei näin lämpimillä keleillä joudu hukkaamaan puolta koko ratsastusajasta. Ciara vertyy todella nopeasti ja hetken hölkkäilyn jälkeen kokoan ohjat käsiini ja alan ottaa pohkeenväistöjä kentän halki. Ciara aluksi yrittää luistaa tehtävästä vääntämällä itsensä banaaniksi, mutta pari napakkaa pohjeapua suoristaa tamman nopeasti ja meno muuttuu heti vakuuttavammaksi kouluratsastukseksi.
Oli niin lämmin, että otin vähän väliä käyntiä, mutta Ciara tuntui jaksavan ihan hyvin. Laukassa teimme vähän temponvaihteluita ja otin parit laukanvaihdot. Olen hieman itsekseni harjoitellut sellaisia uskottavia kouluvaihtoja, Ciara kun tahtoo aina vaihtaa laukan sellaisen valtavan loikan kautta, estehevonen kun on. Tänään tamma kuitenkin yllättävän hyvin malttoi tehdä rauhalliset vaihdot. Laukkojen jälkeen aloin pikkuhiljaa ottamaan loppuraveja ja pidentämään ohjia.
Loppukäynnit lähdimme kävelemään lähimaastoihin. Annoin ohjat pitkiksi, ohjasin Ciaran tielle ja päätin tehdä sellaisen vartin mittaisen pikkulenkin. Ilma oli ihana, minun makuuni ehkä hieman liian kuuma, mutta Ciara tuntui nauttivan lämmöstä. Eiköhän me nyt kesällä saataisi aikaiseksi vähän enemmän treenata ja ainakin parit kisat pitää käydä tai muuten en voi kutsua itseäni kilparatsastajaksi!
|
|
|
|
Post by Lexie Whitaker on Nov 23, 2022 20:01:38 GMT
27.06.2018 (Ratsutalli Hallavan ajalta)
"Älä Ciara kato mua tolleen", mutisen kokoajan punertavamman sävyiseksi muuttuvalle tammalleni. Tamma pärskähtää ja tuuppaa minua turvalla, jolloin hymy väkisin nousee kasvoilleni.
"Sori että viime viikko meni lomaillessa, mulla oli oikeesti kiireitä. Mutta nyt jatketaan treenejä! Loppukesän kisat odottaa", juttelen tammalle taluttaessani sitä kenttää ympäri. Koko alkukesä on mennyt minulla ja Ciaralla vähän vaihtelevasti. Joo, me ollaan treenattu ihan tosissaan aina kun on ollut aikaa, me ollaan kehitytty vauhdilla ja kaikkea, mutta myös vapaapäiviä ja kevyitä möllöpäiviä on ollut makuuni ihan liikaa ja kai poen siitä huonoa omatuntoa... tai jotain.
Nousen jakkaralta Ciaran selkään. Tamman estesatula tuntuu tutulta takamukseni alla poimiessani jalustimet jalkohini. Tamman harja on alkanut taas kasvaa kauheaa vauhtia tutusta pystyharja-lookista ja olen jo miettinyt että antaisin harjan kasvaa pidemmäksi, mutta jotenkin se näyttää niin vieraalle, että luultavasti ratsastuksen jälkeen tartun taas saksiin. Hymähdän itsekseni pujotellessani sormiani tamman harjantyngän välistä, jonka jälkeen puristan kevyesti pohkeeni tammani kyytiin ja Ciara lähtee kävelemään poispäin tallipihasta keinuvin askelin.
Estevalmennuksissa olemme saaneet paljon palautetta siitä, että Ciaran laukkaa on saatava vahvemmaksi jos tahdomme pärjätä isommissa luokissa, joten olen ottanut maastoilutreenit viimeaikoina tosissani. Olemme maastoilleet viimeisen kuukauden aikana enemmän kuin koskaan ennen. Maastossa olemme kävelleet, ravailleet ja laukkailleet. Olemme menneet pieniä polkuja ja isompia hiekkateitä, tänä kesänä olen siis ollut todella kiitollinen Hallavaa ympäröivistä upeista maastoista.
Ciara ravaa tyytyväisenä hyväpohjaista hiekkatietä pitkin eteenpäin. Maastoilussa oikeasti nautin varmaan eniten siitä, että saa mennä rauhassa omaa vauhtiaan ja mennä omia reittejään. Ratsastuskoululta ratsutallin puolelle muutto oli oikeasti varmaan elämäni paras päätös, ainakin hevosuraani ajatellen. Vaikka ratsastuskoululla huippupuitteet olivat heti tallin vieressä, oli siellä liikaa ihmisiä ja toimintaa makuuni. Ratsutallin puolella on rauhallisempaa, ei niin paljon vaihtuvia naamoja ja meno on jotenkin rauhallisempaa. Ratsastusmotivaationi on ollut parempi ja olemme Ciaran kanssa oikeasti päässeet kehittymään.
Laukkaan tutun pitkän suoran, jossa annan Ciaran usein päästellä täysillä. Tamma menee oikeasti tosi lujaa, mutta ikinä sen kanssa ei tarvitse jännittää, että jarrut eivät toimisikaan. Mutkan lähestyessä hidastan Ciaran laukkaa ja tamma pärskii tyytyväisenä ja jatkaa eteenpäin rauhallisemmassa laukassa. Aktiivisen maastoilumme ansiosta olen alkanut kiinnostua enemmän maastoesteiden hyppäämisestä. Viimeksi olen maastoesteillä ollut vuosia sitten, mutta uskon että Ciara sopisi siihen hommaan täydellisesti.
Palaamme tallin pihaan rennossa käynnissä Ciaran pärskähdellessä tyytyväisenä. Maastolenkki oli jälleen kerran oikein mukava, vei ajatukset pois huonoista mietteistä ja Ciara tykkäsi. Tammalle tuli ihan kunnolla hiki, joten se pääsisi pesariin suihkutettavaksi. Olo on sellainen, että voisin itsekin suihkutella pesarissa, mutta ihmiset kattoisivat oudosti, joten ehkä jätän sen tekemättä. Laskeudun tallin edessä ratsailta, löysään satulavyön, nostan jalustimet ylös ja tuttuun tapaani annan Ciaralle heppanamin. Tamma kerjää lisää nameja, mutta naurahtaen tuuppaan tamman päätä kaueammas ja lähden taluttamaan sitä talliin hymy huulillani.
|
|
|
|
Post by Lexie Whitaker on Nov 23, 2022 20:02:04 GMT
03.07.2019 (Väliaikaisen kuvitteellisen tallin ajalta)
Meidän kulunut vuosi meni miten meni. Elämä ei aina ole ruusuilla tanssimista ja se tosiaan saatiin kokea. Ei me kesällä mitään kisattu, eikä kisattu syksylläkään, kun Ciara onnistui telomaan itsensä pahemman kerran. Tamma oli saanut tarhassa alkusyksyn mutakeleillä kamalan hepulin, juossut ja riehunut ympäriinsä ja kaatunut lopulta sähkölankojen sekaan. Ciara oli saanut kylkiinsä ja jalkoihinsa haavoja, sekä paljon sähköä ja tietenkin ihan vain kovan iskun koko kroppaansa. Kyllä siinä shokissa olevaa hevosta katsoessani pelkäsin, että nyt minä sen menetän. Eläinlääkäriltä saatiin kuitenkin toivoa, haavat eivät olleet syviä ja mitään ei ollut murtunut.
Kun edessä oli pitkä sairasloma, oli meidän vaihdettava tallipaikkaa rauhallisempaan. Löysimme uuden kotitallin, pienen ja viihtyisän kymmenen hevosen maneesitallin. Ciara kotiutui uudelle tallille todella nopeasti ja paraneminen pääsi alkuun. Paraneminenkaan ei mennyt niin hyvin kuin toivoin, muutaman syvempi haava tulehtui, jonka takia tamma joutui pitkälle antibioottikuurille. Kun lopulta haavat ja päällepäin näkyvät vahingot oli saatu parannettua, oli edessä vielä pari kuukautta maastakäsin työskentelyä, sillä Ciaran selkä oli saanut sen verran kovan iskun. Kun lopulta pääsin selkään asti, homma alkoi taas sujua. Ciaraa on hoitanut hieroja nyt kuukauden vuodenvaihteesta saakka ja pikkuhiljaa alkaa taas olla kaikki osat paikallaan.
Nyt kesän alettua olemme vihdoin päässeet treenaamaan taas kunnolla. Kun puolisen vuotta oltiin saikulla, olemme joutuneet taas selästä käsin aloittamaan hommat aika rauhassa, mutta tällä hetkellä Ciara kestää jo kunnon treeniä ja tavoitteenani onkin palata kilparadoille jo tämän vuoden puolella. Toki aloitamme vähän helpommista luokista, mutta sitten olisi toiveena taas pian nostaa tasoa sinne missä se oli ennen tätä katastrofia. Tällä hetkellä elämä taas hymyilee ja Ciara tuntuu voivan hyvin, joten toivottavasti samalla linjalla päästäisiin taas pidempi aika eteenpäin.
|
|
|
|
Post by Lexie Whitaker on Nov 23, 2022 20:03:16 GMT
Elokuu 2020 Ciara muutti Rautapihaan
13.09.2020 Kun kerrankin elämä oikeasti hymyilee
Vajaa pari vuotta sitten mun ja Ciaran elämää koetteli kamala tilanne, kun tamma oli loukannut itsensä pahasti tarhassa. Mä olin ollut siinä hetkessä varma, että nyt se kuolee, enkä ollut edes uskaltanut hetkeen ajatella tulevaa. Puoli vuotta me siitä rauhassa toivuttiin ja päästiin takaisin treeniin. Kesä meni ihan hyvin, mutta talvea kohti huomasin, että kaikki ei ole hyvin rakkaalla tammallani. Syksyllä 2019 me sitten suunnattiin klinikalle ja vihdoin kuvattiin Ciara kauttaaltaan. En ollut onnettomuuden jälkeen uskaltanut kuvata sitä, koska olin pelännyt mitä löytyisi, joten kun tamma oli alkanut parantua, olin unohtanut asian kokonaan. Klinikalla sitten löytyi luustosta muutamia muutoksia, jotka olivat onnettomuudesta peräisin, mutta jostain syystä olivat olleet oireettomia kesän. Suurin muutos oli Ciaran selästä löydetty ahtautama, joka luultavasti aiheutti oireilun. Selkä piikitettiin ja saimme jälleen pitkän kuntoutusohjelman ja kiropraktikko alkoi käydä hoitamassa tammaa kuukausittain.
Keväällä 2020 pääsimme taas treenin makuun ja tarve paremmalle treenimahdollisuudelle tuli tarpeeseen. Niin me sitten lopulta päädyttiin Rautapihaan viime elokuun alussa. Täältä käsin olemme päässeet taas kilpailuiden makuun, elokuun lopulla starttasimme metrikymppiä Käkiharjussa ja yksi puomi napattiin radalta alas, mutta muuten rata oli sujuva. Siitä pari viikkoa eteenpäin, starttasimme ensimmäisen 120cm ratamme, josta taas se yksi puomi alas, mutta muuten rata oli rauhallinen ja sujuva. Jäimme sijoituksissa häntäpäähän, kun kaikki muut ratsukot olivat meitä nopeampia, mutta olin todella tyytyväinen. Viime kesänä pääsimme hyvässä vaiheessamme starttaamaan parit kesät, mutta koko talven sairaslomien jälkeen ihan vaan kilparadalle pääsy tuntui todella hyvältä.
Tällä hetkellä Ciara voi hyvin, se on taas elämäniloinen ja energinen treenikaveri, jonka kanssa harrastaminen on huoletonta. Tällä hetkellä sen selkä ei pahemmin vaivaa, kunhan selkä ei saa kylmää ja kiropraktikko käy sen säännöllisesti käsittelemässä. Luultavasti jossain vaiheessa elämää Ciaran selkä alkaa taas oireilla, mutta toivottavasti hyvällä hoidolla meillä olisi vielä monta yhteistä vuotta edessä.
|
|
